Jobin kirja Chapter 9

1. Job vastasi ja sanoi:

2. "Totisesti minä tiedän, että niin on; kuinka voisi ihminen olla oikeassa Jumalaa vastaan!

3. Jos ihminen tahtoisi riidellä hänen kanssaan, ei hän voisi vastata hänelle yhteen tuhannesta.

4. Hän on viisas mieleltään ja väkevä voimaltaan kuka on niskoitellut häntä vastaan ja jäänyt rankaisematta?

5. Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta, hän kukistaa ne vihassansa;

6. hän järkyttää maan paikaltaan, ja sen patsaat vapisevat;

7. hän kieltää aurinkoa, ja se ei nouse, ja hän lukitsee tähdet sinetillään;

8. hän yksinänsä levittää taivaat ja tallaa meren kuohun kukkuloita;

9. hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat;

10. hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää.

11. Katso, hän käy ohitseni, enkä minä häntä näe; hän liitää ohi, enkä minä häntä huomaa.

12. Katso, hän tempaa saaliinsa, kuka voi häntä estää, kuka sanoa hänelle: 'Mitä sinä teet?'

13. Jumala ei taltu vihastansa; hänen allensa vaipuvat Rahabin auttajat.

14. Minäkö sitten voisin vastata hänelle, valita sanojani häntä vastaan?

15. Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi; minun täytyisi tuomariltani armoa anoa.

16. Jos minä huutaisin ja hän minulle vastaisikin, en usko, että hän ottaisi korviinsa huutoani,

17. hän, joka ajaa minua takaa myrskytuulessa ja lisää haavojeni lukua syyttömästi,

18. joka ei anna minun vetää henkeäni, vaan täyttää minut katkeralla tuskalla.

19. Jos väkevän voimaa kysytään, niin hän sanoo: 'Tässä olen!' mutta jos oikeutta, niin: 'Kuka vetää minut tilille?'

20. Vaikka olisin oikeassa, niin oma suuni tuomitsisi minut syylliseksi; vaikka olisin syytön, niin hän kuitenkin minut vääräksi tekisi.

21. Syytön minä olen. En välitä hengestäni, elämäni on minulle halpa.

22. Yhdentekevää kaikki; sentähden minä sanon: hän lopettaa niin syyttömän kuin syyllisenkin.

23. Jos ruoska äkkiä surmaa, niin hän pilkkaa viattomain epätoivoa.

24. Maa on jätetty jumalattoman valtaan, hän peittää sen tuomarien kasvot – ellei hän, kuka sitten?

25. Minun päiväni rientävät juoksijata nopeammin, pakenevat onnea näkemättä,

26. ne kiitävät pois niinkuin ruokovenheet, niinkuin kotka, joka iskee saaliiseen.

27. Jos ajattelen: tahdon unhottaa tuskani, muuttaa muotoni ja ilostua,

28. niin minä kauhistun kaikkia kipujani, tiedän, ettet julista minua viattomaksi.

29. Syyllisenä täytyy minun olla; miksi turhaan itseäni vaivaan?

30. Jos vaikka lumessa peseytyisin ja puhdistaisin käteni lipeällä,

31. silloinkin sinä upottaisit minut likakuoppaan, niin että omat vaatteeni minua inhoisivat.

32. Sillä ei ole hän ihminen niinkuin minä, voidakseni vastata hänelle ja käydäksemme oikeutta keskenämme.

33. Ei ole meillä riidanratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempien päälle

34. ja ottaisi hänen vitsansa pois minun päältäni, niin ettei hänen kauhunsa peljättäisi minua;

35. silloin minä puhuisin enkä häntä pelkäisi, sillä ei ole mitään sellaista tunnollani."