Jobin kirja Chapter 14

1. "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,

2. kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.

3. Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.

5. Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.

6. Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

7. Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.

8. Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,

9. niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.

10. Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?

11. Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;

12. niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.

13. Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!

14. Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

15. Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

16. Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;

17. rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

18. Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,

19. vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.

20. Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.

21. Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan – ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi – ei hän heitä huomaa.

22. Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."